tiistai 24. marraskuuta 2015

Ei fiktio, ei fakta, vain tämän hetkinen matka

Hei rakkaat rakoperseet! Antakaa anteeksi rivo kielenkäyttöni sekä se, etten ole kerennyt kirjoittamaan teille. 

Syksy on mennyt aboutirallaa näin: 6.00 herätys töihin, bussissa replojen harjoittelua ja aropupuna studiolle. Studiolta juosten Klitsulle(Mikä ihmeen Klitsu? Asia selviää, kun jatkat tekstin lukemista), pieruverkkareiden repimistä päälle, mopin heiluttelua, hienhajua, intensiivistä harjoittelua, ei-niin-intensiivistä harjoittelua, nauruhepuleita, oikeassa sävelessä pysymistä, askeleiden opettelua, kaatumisia, munariisipasteijoita, suutelua, kaljaa, improa, tekstien harjoittelua, epäonnistumisia, kohtaamisia, onnistumisia, huutoa, naurua, itkua, hämmennystä, kirosanoja, nauruhepuleita, kahvia... Kotini oven olen avannut kyyryselkäisenä, väsyneenä ihmisrauniona puolenyön aikoihin. Väsyneenä, mutta sellaisena ihmisenä, jolla on äärimmäisen hyvä olo sydämessä. Oven aukaisemisen jälkeen olen sammunut eri kohteisiin asunnossani, ja herännyt aamulla pirteänä kuin peipponen. Not. Silmäpussit, ruhjeet, kolottavat lihakset, käheä ääni, unettomat yöt ja päästä revityt hiukset lähettävät terkkuja lukijoille!
Mitä ihmisyys mulle merkitsee? Olen aina halunnut tuntea itseni sekä muut paremmin. Tuntea ja tietää mikä tässä elämässä on merkityksellistä. Millä tavoin voin kehittyä ihmisenä? Mikä merkitys mulla on täällä? Teatterin ja taiteen avulla monet asiat ovat saaneet merkityksen ja tämän syksyn aikana lamppu on syttynyt kupolini yläpuolella häkellyttävän monta kertaa. Tuntuu että olen löytänyt paikkani. Intohimoni. Sen miten olen onnellinen nainen. Rakastan kameran edessä näyttelemistä, pikkutarkkaa toimintaa, vähäistä liikehdintää ja pieniä eleitä. Sitä nanosekunneissa tapahtuvaa itkun tuhertamista, kun apulaisohjaaja huutaa: Kuvaus, kamera! Olen kuitenkin kaivannut elämääni Kallion lukion sekä Laajasalon opiston näyttelijäntyönlinjalla koettuja hetkiä. Tunteiden fyysistämistä, hulluttelua ja sitä itsensä etsimistä. Näytellessäni olen vapaa kuin taivaan lintunen, vain taivas on rajana, jos sekään. Kaikki on mahdollista ja voin olla hetken taas lapsi. 
Teatteri on aina ollut elämässäni jollain tavalla mukana, ja tänä syksynä tapahtui jotain mikä muutti elämäni täysin. 
"Onks toi kerspele mun nimi?". Tuijotin puhelimeni näyttöä, kello oli 3.00 aamuyöllä, ja yritin siristää turvonneita silmiäni, jotta näkisin paremmin. Kolme päivää olimme pääsykokeissa vuodattaneet hikeä, verta, kyyneleitä ja kaikkea niiden väliltä. Housuun melkeen paskottu ja suihkuun saatoin myös hetkellisesti nukahtaa. Ympärilläni oli pyörinyt niin inspiroivia ja upeita ihmisiä, jotka saivat minussa aikaan suuria onnen tunteita. Ja sitten koitti se hetki: Minut oli valittu Helsingin Kellariteatterin jäseneksi! Pääsin osaksi yhteisöön, joka ottaa vastaan juuri sellaisena kuin on. Halauksia ja toisten tukemista. Vilpitöntä rakkautta. Nämä ihmiset on opettaneet mulle niin paljon elämästä ja ihmisyydestä. On hienoa löytää ympärilleen ihmisiä, jotka käyttävät asemaansa ja mahdollisuuksiaan yhteiseen hyvään avartamalla ihmisten maailmankuvaa. Teatterilla on voima. Teatteri on sielunruokaa. 

Muistan viimeisen pääsykoepäivän jotenkin sumuisena päässäni. Yksi asia oli kuitenkin varma; tätä mä haluan tehdä ja tätä minä myös teen. Aion ahertaa väsymättä! Kulkea omaa polkuani kääntymättä takaisin! Pelkoa kohden! Vahvistaa unelmia! Ja näinä hetkinä, kun meidän uusien esitys on valmis, kenraali vedetty ja silmät lupsuen kävelen kohti kotia mietin tuota hetkeä, keitän pannullisen kahvia ja totean miten onnekas ihminen voi olla, kun tekee sitä mitä rakastaa(toisinaan myös vihaa). 

Teatterin kautta me voidaan antaa maailmalle jotain kaunista, rumaa, voimakasta. Jotain, joka parhaimmillaan muuttaa maailmaa edes sekunniksi. Saada edes yksi ihminen tuntemaan jotakin, ihan mitä tahansa. Rakastan tätä! Ja kyllä, aion apinanraivolla huutaa tuota lausetta keskellä Keskuskatua, jos siltä tuntuu. Epäsuomalaiseen tyyliin totean itselleni sekä muille; ÄLÄ PIILOTA ONNEASI! Puske sitä kohti kuin kiimainen sonni, kurkottele niin että kädet repeää lihastasi, äläkä vaan  päästä irti sano kuka tahansa mitä vaan.
Päättyköön vuodatukseni tähän. Kiitos kun kuuntelit. Ihana antaa vain tajunnan virrata ja sopertaa jotain tänne. 
Ps. Me(kuvassa) tiedämme millainen Helsinki oli ennen. St. Helsinki on viidentoista uuden kellariteatterilaisen aikaansaannos. 
Pps. Huhujen mukaan olemme täysin paljaina ja pyhinä edessänne. 
Varaa lippusi: 
Rakentaa (verbi): 
1. Vahvistaa unelmia jotka ovat vasta itämässä 
2. Ahertaa väsymättä oman päämäärän saavuttamiseksi
3. Uskoa itseensä, kulkea omaa polkua kääntymättä takaisin 





lauantai 25. heinäkuuta 2015

Jamas!

Lomalainen täällä moi! Aluksi haluan pyytää anteeksi sitä, etten ole kirjoittanut tänne hetkeen. Loma on todella tempaissut allekirjoittaneen mukanaan, ja olen pyrkinyt täysillä rentoutumaan eli kone on pysynyt tiukasti kiinni. Pian alkaa työt ja olo on kuin uudestisyntyneellä. Kiitos loma! Kiitos kaikki te ihmiset jotka olette tehneet siitä ikimuistoisen.

Miten mun loma on sitten mennyt? Olen tukenut Kreikkaa oikein olan takaa. Kävin Chaniassa perheeni kanssa lepolomalla. Heräsimme klo 8 reikäleipä ja menimme klo 21 nukkumaan. Toista voi sanoa Ateenan reissusta, jossa olimme yhdessä kolmen ystäväni kanssa. Tällä hetkellä makaan kotona sängyssä, jonkin sortin jet lagista kärsien ja rustaan tätä tekstiä. Kone on pölykasan peittämä ja runosuoni on kadonnut hetkellisesti jonnekin. Olo on tyhjä, mutta onnellinen. Miten teidän loma on mennyt? Kreikasta jäi paljon muistoja sydämeen ja erityisesti mahaan. Gyroksia mussuteltiin päivittäin ja tsatsikia meni niin, että lemuttiin valkosipulilta 24/7. Salaatit ja erityisesti oliiviöljyt hivelivät sisuskalujamme. Raki puhdisti raskaan aterian jälkeen ja aurinko paahtoi taukoamatta. Nauroin vedet silmissä lentokentällä aina kun käänsin katseeni ystävääni. Taisimme hieman kärähtää, ei näin. Kreikkalaiset ja kreikkalainen kulttuuri veivät mennessään. Hanavettä juotiin ja ripulia ei tullut, kiitos myös siitä. Tässä törähtää pieni palanen lomistani kuvien muodossa vasten kasvojanne. Koska puhelimeni ylikuumeni lähes joka kerta kun sen otin esille, kuvat ovat suurimmaksi osaksi ystävieni käsialaa. Kiitos tytöt! Kiitos Kreikka! Ja kiitos taksikuski, joka soitit kuubalaista musiikkia matkalla lentokentälle. Seuraava matkakohteeni on selvillä!











tiistai 12. toukokuuta 2015

Itkut Cannesissa, naurut Saint-Paul-de-Vencessä

Pariisista Cannesiin. Tuohon ylihinnoiteltujen ruokien ja huonosti käyttäytyvien ranskalaisten mekkaan. Itkin työmatkallani ensimmäisen viikon aikana lähes päivittäin. Jälkeenpäin naurattaa, mutta ihmisten kylmyys ja kiittämättömyys vetivät tämän likan hiljaiseksi. Onneksi ystäväni asuvat puolen tunnin ajomatkan päässä Cannesin sykkeestä. Cannes sai itkemään, mutta vuoren päällä Saint-Paul-de-Vencessä ei voinut kuin hymyillä. Ihastelin tyytyväisenä henkeäsalpaavan kauniita maisemia. Haukoin henkeäni, viini virtasi ja juustoja syötiin terassilla taivaan alla aamuun asti. Taustamusiikkina vain mehiläisten pörinä ja heinäsirkkojen sirinä. Maalaistyttö mä oon! 
Cannesiin en palaa enää ikinä, mutta Venceen, tuonne upeiden maisemien ja ihanien ihmisten pariin kyllä! 

Vietimme paljon aikaa tällä mykistävän kauniilla terassilla. Aurinko laski ja nousi ja me kippistimme elämälle!

Nukuin Vencessä kuin pieni vauva. Cannesissa heräilin jatkuvasti äkäisen (oli muuten ranskalainen) naapurin rouvan ovikellon pimputuksiin. Aina oli jokin asia vialla. Vencessä olin turvassa tuolta tuittupäältä. Meditaatiota altaan reunalla, puutarhassa seikkailua ja nakupellenä koko päivän, sitä on loma parhaimmillaan! Aamuisin aurinko tunkeutui verhojen välistä ja astelin terassille nakuna. Olo oli kuin kammiostaan kapuavalla luolanaisella. Nudisti-reissu siis!
Tähän kuvaan laitoin kuitenkin bikinit, ihan teitä varten.

Takaisin Cannesissa. Juu oli aivan kamala paikka. Heh. Ei siitä sen enempää. Cannesin taivaalla paukahteli ja mahtipontinen musiikki soi taustalla. Hetken tunsin olevani kuin Monacon prinsessa. Ystävieni ravintolasta rantakadulta näki joka maanantai nämä ilotulitukset. Melko hulppeata. Itkin myös näitä katsellessani, nyt tosin ilosta. Itkupelle mikä itkupelle.

Taas terassihengailua! Ulkokeittiössä kokkaillessa kaikenmaailman öttiäiset yrittivät hengailla meidän kanssa. Alkukankeuden jälkeen meistä tuli ystäviä pörriäisten kanssa. Ne on ihan rentoa sakkia. Terkkuja yhdelle erityiselle, joka pörisi appelsiinimehussani.

Söin elämäni ensimmäistä kertaa ostereita. Limaista, mutta maukasta! Kannattaa kokeilla. Kaverini valmisteli ne minulle, vähän tabascoa ja sitruunanmehua ja voila - Oona oli kuin taivaissa. Herkullista. Laitoin silmät kiinni ja maistoin meren raikkauden suussani...että mitä...niin juuri...kuulit oikein.

Shakki matti! Kaiken rentoilun ja nakuilun välissä taisimme pelata vähän shakkiakin. Eikö ole mieletön? Löysin tämän pusikosta piilosta. Hämähäkit olivat jo pelanneet muutamat pelit ennen meitä. Niistäkin tuli lopulta meidän kamuja. Elimme kaikki sulassa sovussa.

Herra huu nauttimassa aamiaista. Vai oliko tämä välipala, lounas vai illallinen... En tiedä, koska aurinko porotti illan pikkutunneille asti ja ajantaju katosi jo ensimmäisten päivien aikana. On kerrassaan vapauttava tunne, kun ei vilkuile kelloa viikon aikana kertaakaan. Ja tuo pallukka taivaalla, ihana aurinko, saan sinusta niin paljon voimaa.

Valmistimme itse ruokamme lähes päivittäin kahden viikon ajan. Tästä luomukaupasta tuli suosikkimme. Heidän mangonsa olivat järjettömän herkullisia. Kuolaa näppäimistöllä tätä kirjoitellessa...

This is the thing! Huh. Katsokaa nyt noita vehreyden altaita! Höyrysimme itse altaiden vieressä, kun astuimme kauppaan sisään. "Mä hyppään kohta tonne retiisien joukkoon". En hypännyt.

Lomalla ei vain nakuilla! Välillä täytyy myös reenata. Kuumuudessa tosin pystyi vetämään vain sellaisia 10min settejä ja juosta sen jälkeen uima-altaaseen viilentymään. Nämä hikiset tyypit lilluivatkin altaassa aina koko loppupäivän.

Rikki, poikki ja puhki. "Pumppaa niitä pumpuloita" huusi herra taustalla, ja minähän pumppasin.

Käytiin me Monacossa myös pyörähtämässä. Mekko pakotettiin nihkeän ihon päälle ja olo oli kuin makkarankuoressa.  Otettiin tällainen kuva muistoksi. Monaco ei myöskään iskenyt. Tykkään ilmeisesti enemmän viettää aikaa ötököiden kanssa pusikoiden keskellä shakkia pelaillessa, kuin katsella hienoja autoja ja kauppoja. Pusikossa suhisee.

Ruokaaaaaaaaaa! Ei lisättävää.

Rakkaat tulivat moikkaamaan.

Leina se siinä! Kiitos sinulle siitä että nukuit vieressäni ja kuuntelit tätä papupataa päivästä toiseen. Sinä teit työreissusta ihanan!


Kiitos Cannes ja ilkeät ranskalaiset ihmiset. Vaikka te melkein pilasitte lomani, te myöskin loitte sille merkityksen. Havahduin siihen miten paljon arvostan suomalaisia ihmisiä. Kun äitini ja siskoni saapuivat yllätysvisiitille Cannesiin, juoksin itku kurkussa mamman sylkkyyn. 
Ei se ruoho aina ole vehreämpää aidan toisella puolella. 

"Missään muukalainen ei ole vieraampi kuin Ranskassa. Ja silti missään ei ole parempi muukalaisena kuin Ranskassa"

Kiitos

t. Oona