tiistai 31. maaliskuuta 2015

Tyylini evoluutio


Kävin viime viikolla juttelemassa tyylistäni Loop Looksissa Jekun kanssa. Haastiksen jälkeen mietin, että no voi himskatti. Tulipas sitä taas puhuttua erittäin sekavasti, ja ihan muuta kuin mitä vastaisin ilman jännittämistä. Haastattelu-tilanteessa minut valtaa aina semmoinen pieni paniikin-poikanen. Hassua, että omana itsenäni esiintyminen jännittää, mutta sitten kun on roolin takana turvassa, jännitys katoaa. Näistä jäätymisistä johtuen halusin vielä avata myös blogini kautta tätä aihetta. Joten tässä tulee Oonan "rötsisestä" tyylistä kautta aikojen.

Pienenä tyylini määritteli lähinnä äitini, mutta poseeraus ihan omasta takaa.


Ja mallintyöt. . .


Teininä kasvukipujen keskellä liian pieniä vaatteita. Mic Macin vaaleat farkut ja Dakine-reppu.

Teini-pissis, jolla liian paljon pakkelia ja niin paljon kriisejä oman naaman kanssa, että kylpyhuoneessa peilin edessä meikattiin tunteja. "Avaa nyt jo se ovi" huusi äiti, kun piti päästä vessaan. Sudit sutivat ja silti sitä ei ollut tyytyväinen. 

Kuuluin ylä-asteen cooliin tyttöjenggiin, joilla oli coolit vaatteet aina päällä. Vaikka perheellä ei olisi ollutkaan varaa ostaa hurjan hienoja vaatteita, laittoi äiti viimeiset rahansa kuitenkin siihen, että sain kulkea kouluun hyvissä vaatteissa, ja koulutarvikkeet olivat aina ensimmäisenä ostoslistalla. Äippä kulki sitten itse vaikka vähän huonommissa kledjuissa, kunhan mulla oli kaikki ok. Kiitos äiti siitä! Mulle muuten ne teini-ikään kuuluvat angstit ja itsensä etsiskelyt tulivat vasta vähän myöhemmin, koska teini-ikä hujahti koulussa ja treeneissä. Ei sitä kerennyt edes muuta miettiä kuin tanssia ja koulua. 

Tässä kuvassa on teini-Oona. Tukka hienosti kiharalla ja meikkikerros naamalla.

Kallion lukion aikoina yritin näyttää hipiltä "taide tulee minuun" -kyltti otsassa, mutta eihän siitä mitään tullut. Vaikka sisälläni asui hippi niin ulkoisesti halusin kuitenkin olla pissis. Myöhemmin on siitäkin viisastunut ja ymmärtänyt, että hippiys on enemmänkin filosofiaa kuin pukeutumistyyli. 

Aikuisuuden kynnyksellä tyylini koki "spurguuntumisen". Vaatteet eivät voineet vähempää kiinnostaa ja häpesin ajatusta, että joskus määrittelin itseni sen mukaan miten hienot vaatteet päällä oli tai piti olla. Kirpparit ja käytetyt vaatteet tulivat kuvioihin ja ovat vieläkin lemppareita! Äidiltä sain aina kassillisen hänelle vanhaksi menneitä vaatteita ja lähinnä kuljin Unicefin liivit päällä päivästä toiseen, joten tyylillä ei ollut niin väliä. Töissä koin paljon negatiivisuutta, mikä tuntui välillä vaikealta, koska en ymmärtänyt miten ihmiset voivat vihata hyväntekeväisyyttä ja lastenoikeuksia. Työn johdosta pukeutumisestani tuli hyvin vaatimatonta ja käyttännölistä. Eli mahdollisimman lämpimät vaatteet ja kansio lumen suojana - varusteet joilla jaksoi taistella lastenoikeuksen puolesta! Päällimmäisenä oli ajatus siitä miten vaikutan ihmisiin puheillani, eikä se miltä näytän. Muistan hetken, kun ei edes välittänyt siitä, että varpaat tulivat ulos kengistä. Lumi meni kenkien sisään, mutta silti mielessä oli vain yksi asia: lapset kouluun! Mikään ei estänyt meitä. Terkkuja feissareille, ikävä on suuri.



Jotkut sanoo spurguksi, mä sanon rennoksi! Läheiseni kysyi: "Onko noi muuten miesten kengät"? Pari kokoa liian isot, mutta ei se menoa haittaa.


Viime vuosina, ollessani salkkareissa töissä, olen ihaillut ystäväni Venlan ja muiden näyttelijöiden tyyliä, ja olenkin saanut hyviä vinkkejä mistä löytää mageita ja halpoja käytettyjä kuteita. Tyylini on pikku hiljaa muotoutunut siihen pisteeseen, että lähimmäiseni kutsuvat minua mm. spurguksi, ryysyläiseksi, katto kassiseksi, wannabe fashionistaksi (sisko), nallekarhuksi, lehmäksi –“ sopii sun luonteeseen” (takki jossa lehmäkuosin näköisiä plänttejä). Olen siis kollegani mielestä lehmä. Omasta mielestäni olen vihdoin löytänyt sen tyylin, joka tällä hetkellä tuntuu eniten omalta. Parasta on jos pystyy nauramaan omalle peilikuvalleen ja toteamaan, että "Näytän ihan lehmältä". Lehmät on söpöjä, joten mikäs siinä.


Suurin osa ajasta menee kuitenkin roolihahmoni Marianna Kurjen vaatteissa. Hänen tyylinsä on ammattilaisten käsialaa ja ne sopivat hänelle mielestäni kuin nakutettu. Mariannan vanhoja vaatteita olen itse ostanut välillä. Roolihahmo mennyt vähän liian syvälle? Hehe!


 Oho, korkkarit jalassa. Korkkarit on kivoja ja käytän niitä usein edustustilaisuuksissa. Välillä on kiva olla hetken päätä pidempi ja katsella meininkiä eri näkökulmasta. Ne tuovat ryhtiä olemukseen!
Teini-ikäisenä toisten taitellessa nilkkoja, taitoin itsekin, mutta nilkkani ovat säilyneet jollain ihmeen kaupalla täysin kunnossa. Olen miettinyt voiko tanssiajoista olla jotain hyötyä. Paksut nilkat, jotka eivät taitu, ei sitten millään.


Tilaisuuden vaatiessa fiinimpi Oona tulee hetkeksi esiin. Silloinkin tosin mahdollisimman mukavaa päällä. Potkupuku on paras! Tosin vessassa käyminen on hieman haasteellista, ja tuo potkupuku taisi revetä hieman, kun hätä yllätti...


Välillä kävellään salin kenkäsuojilla pitkin kaupunkia eikä huomata mitään. Kaveri sai hyvät naurut, niin myös minä. Itse asiassa loskakelillä nää olisi takuuvarmat suojat! Suosittelenkin lämmöllä näitä kalliiden kalossien hankkijoille. Halvaksi tulee!


Välillä laitetaan puoliväkisin mekko päälle, koska ilmasto sitä vaatii.
t. ikuinen farkkutyttö


Tai tilaisuus. Heti kun päästään kotiin mekko lentää, ja verkkarit astuvat kuvaan. Mikään ei voita sitä fiilistä, kun mistään ei kiristä. Ei tarvitse istua jalat ristissä, jotta kriittiset paikat eivät näkyisi, vaan voi rauhassa röhnöttää ketarat ojossa.

Sitten ollaan hetki pelkässä kangas-rievussa. 

Kun sovitin tätä hattua ja takkia ensimmäisen, kerran repesin nauramaan. Nykyisin valitsenkin päälleni, jotain sellaista joka saa minut hymyilemään. Hyvä fiilis on kaiken a ja o. 


Terkuin, 
(Ei ihan) tyyli-lyyli

30 kommenttia:

  1. Ihan selkeää malliainesta jo tuossa ihkaensimmäisessä kuvassa (poseeraus)! :D Tosi mielenkiintoinen postaus, oli kiva nähdä vanhoja kuvia susta. Musta on jotenkin mahtavaa, kun olet ostanut "Mariannan" vanhoja vaatteita itsellesi - Marianna rules! :D

    Mullekin mukavuus on tärkeää, enkä tykkää kiristävistä vaatteista tai sellaisista, mitä joutuu kokoajan nykimään ja asettelemaan, yh. Sun nykyinen tyyli on kyllä tosi hieno ja ihana tuo "lehmätakki"! :> <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Kiitos. :) <3 lehmätakki on lemppari!

      Poista
  2. Ihana postaus Oona!:) ja noi kuvat ää, ihania<3 Isoja haleja ja pusuja sulle Oona<33 terkuin:Veera!

    VastaaPoista
  3. Oi ihana postaus Oona<3 ja noi kuvat ää, ihania!:) isoja pusuja ja haleja haluun rutistaa sua, oot ihanaa!<33 terkuin:Veera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera! Rutistetaan kun tavataan. :) Ihana!

      Poista
  4. Tosi kiva postaus :)! Sulla on ihana tyyli :) ja viimeisen kuvan hattu on t-ä-y-d-e-l-l-i-n-e-n !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi! Ihana kuulla! Kiitos. <3

      Poista
    2. Ps. tuo hattu on ihan lemppari! Sen alta on hyvä katella. :)

      Poista
  5. Hassuttelija hulivili ;D Lehmäkuosi, paras kuosi!

    VastaaPoista
  6. Pakko sanoa että sun tyyli on tosi kiva! Hiuksista sen verran että noi blondit sopi sulle älyttömän hyvin, vaikkakin onhan noi nykyset ja punertavaki ihan kivat. Tykkään kans mielettömän paljon sun tyylistä kirjottaa tätä blogia sinää välittyy jotenki niin hyvin sinä ei niinkään Marianna vaan sinä omana itsenäsi, ja osaat hienosti yhdistää sut ja Mariannan näissä teksteissä, jos tajuut mitä tarkoitan :) Hyvää kevään alkua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivasti sanottu. :) Hieman sekava tyyli, mutta tyyli kuin tyyli..hehe. Olen ollut blondi suurimman osan elämästäni, joten mukavaa vaihtelua tämä tumma. Hyvää kevättä myös sulle! Ja pääsiäistä!

      Poista
  7. "näytän ihan lehmältä" :'DD tämä postaus sai hymyn huulille, ite vielä vähän metsästelen tätä asennetta... ja sitä tyyliä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha! Lehmät on jees! Huikeeta että sain sinut hymyilemään. Parasta! <3

      Poista
  8. Osaat olla niin kaunis noissa jokaisessa kuvissa!
    Pidän sun tyyleistä <3
    Olet hieman saman näköinen noissa lapsuus kuvissa:)
    Haleja sulle!

    Hyvää pääsiäistä! <3 :3

    VastaaPoista
  9. Mä tykkään, että toi kirkkaan sininen liivi sopii sulle tosi hyvin <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään siitä liivistä todella paljon! <3 Pirita...<3

      Poista
  10. Olen yllättynyt kuinka hyvin olet löytänyt oman tyylisi. Minulla oman tyylinhaku on todella vaikeaa. Kirjoitat todella hyviä blogi postauksia. Ja olet minusta täydellinen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellänikin tyyli hieman hakusessa. Kiitos Pia. <3

      Poista
  11. Oletko hakenut/ haetko Teatterikorkeakouluun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmannessa vaiheessa olen ollut. :) Eihän sitä koskaan tiedä. ;)

      Poista
  12. Näyttelet aivan mahtavasti salkkareissa :O Tiiätkö mitä Oona... Oot tällä hetkellä 1 mun suosikkinäyttelijöistä :) Peukut ylös, ja isot respektit Oonalle!!!

    VastaaPoista
  13. Moikka! Todella kiva ja hyvää mieltä pursuava tää sinun blogi. Olen välillä käynyt lueskelemassa, vaikka alunperin tänne vahingossa eksyinkin. Nyt kerkeän vihdoin vähän kommentoimaankin tätä. Tsemppiä näyttelijäntyössä etenemiseen, vaikutat oikein lupaavalta, monipuoliselta ja uskottavalta näyttelijältä! Hienoa, iso käsi sille! =) Olet lahjakas! Hyvänä plussana todella kiva tyyli! Ihanaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät! On todella mukava lukea näitä kommentteja. Saan teistä todella paljon positiivista energiaa!
      Ihanaa kevättä myös sulle...WhoAreYou? ;)

      Poista
    2. Taitaa toimia toi energiansaanti puolin ja toisin! :) (täytyy joissain tilanteissa olla täysin nimettömänä ja ihan vaan tunnistamattomissa)

      Poista
  14. Aivan upeita kuvvii ja juttui thanks näistä tulee hyvä mieli :) T.jussi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan parasta jos tulloo hyvä mieli! Hyvää mieltä kaikille! Kiitos Jussi!

      Poista
  15. Ja kuka väitti ettei lehmätakit ois in ;) Mikäs siellä komeilee top 15:ssa tään syksyn takkitrendeissä:

    http://www.elle.com/fashion/shopping/news/g26731/fall-jackets-and-coats/?slide=14

    VastaaPoista